Meillä oli hiihtoloma viikko 8. Me lähdimme Sotkamoon Vuokatin urheiluopistolle, jossa oli vielä silloin lunta ja pakkasta. Lähdimme heti lauantaina. Majoituimme Turkuun, ja minä kävin Tanelin ja ukin kanssa katsomassa jääkiekko-ottelua TPS-JYP. JYP voitti 1-3. Hyvä niin! Ottelun jälkeen menimme katsomaan Suomen Euroviisukarsintoja. Lovexin oli tarkoitus voittaa, mutta voiton otti Hanna Pakarinen. :(  Sunnuntaina jatkoimme autolla matkaa kohti Sotkamoa.

Maanantaina kävin äidin ja Tanelin kanssa hiihtämässä viiden kilsan lenkki. Laskimme myös valtavasta pulkkamäestä. Tiistaina kävin äidin kanssa lumikenkäkävelyllä, kun muut olivat laskemassa pulkkamäkeä. Iltapäivällä kävimme laskettelemassa. Keskiviikkona oli hiihtostadionilla lumifutista ja   lumisählyä. Taneli ja Hanna eivät tulleet, mutta oli se silti mukavaa. Kävimme myös hiihtämässä kuuden kilsan lenkki ja luistelemassa isän kanssa (siis vain minä ja isä). Torstaiaamuna oli salibandyä ja sulkapalloa (sisätiloissa =)  ). Iltapäivänä ei kai ollut mitään. Perjantaina lähdimme kotiinpäin.

Kun olimme tulleet Eivorille, saimme kuulla, että alus on hieman rikki ja se täytyy korjata. Jäimme Eivoriin yöksi. Kun aamulla heräsin, Eivor oli jo käynnissä. Se oli (lauantaina) perillä klo 11.00.

Kaksi viikkoa myöhemmin meillä oli kouluretki. ;D Me (Timisjärvet) tulimme mantereelle jo lauantaina, koska meillä oli soittotunnit, mutta muut saapuivat vasta maanantaina. Meillä oli majoitus lähellä Serenaa. Menimme laskettelemaan Serenan rinteille. Kaaduin yhdessä vaiheessa ja täräytin käteni. Tiistaina menimme hiihtämään ja uimaan. Siellä oli pari hitaampaa ja ja kaksi nopeampaa liukumäkeä. Toisessa nopeammista oli lopussa suppilo, jossa sitten pyöri aikansa, kunnes tippui veteen. Keskiviikkona olimme koko päivän Heurekassa. Siellä oli Kopioitu luonnosta -näyttely, rottakorista ym. Torstaina palasimme kotiin.

Aloitimme täällä Utössä perjantaina jalkapallokauden. Olemme jo muutaman ottelun ehtineet pelata täällä "talvisessa" Utössä! =D